sunnuntaina, lokakuuta 20, 2013

Viikko Israelissa

Olimme Toiviomatkojen järjestämällä viikon mittaisella opastetulla matkalla Israelissa. Lennot oli Helsingistä Tel Aviviin - Toiviomatkojen ja Finnairin yhteistyöllä lennetty. Matka oli todella intensiivinen - mutta se oli tiedossa - ja opastuksesta oli nimenomaan maksettu. Tämän tyylinen matka sopii niille, jotka ovat erityisen kiinnostuneita Raamatun historiasta. Olimme ensimmäistä kertaa lapsemme kanssa lentomatkalla ulkomailla. Kaikkinensa meni todella hyvin. Kuuden kuukauden ikäinen matkalainen selvisi tiukasta ohjelmasta hyvin - ja vanhemmatkin nauttivat olosta. Rintareppu oli ihan ehdoton kohteissa. Osallistuimme ryhmän mukana kaikkiin opastuksiin ja pääsimme kaikissa kohteissa käymään. Pientä organisointitaitoa vaatii, että pienten taukojen aikana sai vaipat vaihdettua ja pienen matkalaisen syötettyä.



Majoitumme aluksi kolme päivää Jerusalemissa. Kävimme Jerusalemissa ja Jerusalemin lähettyvillä olevissa kohteissa. Tässä kuvassa näkyy Länsimuuri. Kultakupolinen moskeija on Kalliomoskeija. Uskonnot todellakin kohtaavat Lähi-idässä.
Kuva "pääkallo paikalle" Getsemanen puutarhasta päin. Oikealla olevassa kalliossa näkuu pääkallo? Joka tapauksessa oli pysähdyttävä - ja aistikas paikka.
Kävimme myös Kuolleella merellä. Siellä tosiaan kellui! Lämpötila Kuolleen meren rannalla oli todella kuuma - voisi sanoa, että liika lämmin 6 kuukauden ikäiselle matkalaiselle.


Jerusalemista siirryimme Tiberiakseen - joka sijaitsee Genesaretin järven rannalla. Kävimme Tiberiaksen seudulla muun muassa Nasaretissa, Kaanassa, Kapernaumissa ja Golanin ylängöllä. Todella vehreää ja viihtyisää seutua. Matkaan sisältyi myös laivamatka Genesaretin järvellä. Järvessä oli muuten virkistävä uida - hotellimme oli ihan järven rannassa.

Tiberiaksesta ajoimme Haifan ja Kesarean kautta Tel Aviviin viimeiseksi yöksi. Tel Aviviin emme sen tarkemmin tutustuneet. Sinne voisi lähteä joskus oma toimi matkalle. Kuvassa Rooman valtakunnan aikainen merkittävä satamakaupunki - Kesarea.

Matka oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Suhtaudun enemmän kuin varauksellisesti tällaiseen tiivisti opastettuihin matkoihin. Tieto määrä mikä asiantuntevalta oppaalta ja tietenkin asiantuntevilta matkanjohtajilta tuli, oli ihan valtaisa. Olin onnekas, että olin päässyt niin asiantuntevien oppaiden mukaan. En kuitenkaan viikkoa pidempää pystyisi olemaan näin intensiivisellä matkalla. Tietoa tuli niin paljon ja ohjelmaa oli joka päivä aamusta iltaan. Siitä kertonee se, että ainoastaan yhtenä päivänä olimme 20 minuuttia aurinkotuolilla eli tällainen paketti ei ole löhölomasta haaveilevalle. Olimme kuitenkin tiedostaneet tämän ja nautimme koko perheellä matkasta. Pikkumatkalainen oppi muuten ryömimään hotellihuoneessa - ja toinen hammas tuli Israelissa. Ensimmäinen hammas tuli Ruotsissa - joten purukaluston perusteet on luotu Israelissa ja Ruotsissa. :) Pienen kanssa matkustaminen tuntui menevän suhteellisen mutkattomasti. Poissa ovat rauhalliset aamiaiset ja lekottelu hetket uima-altaalla. Pikkumatkalaisen tarpeet menee näissä tilanteissa edelle - ja niin saakin mennä. Matkaseurue, muut turistit ja paikalliset suhtautuivat todella aurinkoisesti rintarepussa olleeseen "pyhiinvaeltajaan". Tämän kokemuksen perusteella uskallamme jatkossakin nousta siiville. Matkalle olimme muuten ostaneet tori.fi sivuston kautta mini-jogger matkarattaat. Toimivat noissa olosuhteissa todella hyvin - hyvin vähäisellä käytöllä kuitenkin - koska Via Dolorosat ynnä muut taittuivat huomattavasti paremmin niin, että pikkumatkalainen oli isän lähellä rintarepussa.


maanantaina, heinäkuuta 22, 2013

Storforsen

Luulajan vanhan kaupungin ja Luulajan saariston jälkeen ajelimme Storforsenin maisemiin. Ajomatka Luulajasta Storforsenille oli noin tunnin verran. Maisemat muuttuvat todella nopeasti Luulajasta sisämaahan ajettaessa kumpuilevan jylhiksi. Olimme Storforsenin alapuolella olevassa leirintä alueella yötä. Storforsenilla on myös hotellimajoitus vaihtoehto. Todella vaikuttava oli nähdä koski - ja leveitä pitkospuita pitkin sinne pääsi lastenrattailla todella näppärästi.

Storforsen on yksi Euroopan suurimmista koskista.


Polut koskella ja kosken vierustalla olivat hyvin merkittyjä ja helppo kulkuisia. Myös liikuntaesteiset on huomioitu. Alueella on myös eväs- ja nuotipaikkoja.

perjantaina, heinäkuuta 19, 2013

Luulajan vanhakaupunki ja Luulajan saaristo

Vietimme suurimman osan kesälomasta Suomessa. Pistäydyimme automatkalla Ruotsin puolella Luulajan seudulla. Oli todella myönteinen kokemus. En ollut koskaan ajatellut miten hieno saaristo Luulajan edustalla on. Olimme pari päivää Luulajan vanhassa kaupungissa ja sieltä menimme vuoroveneellä Klubbviken nimiseen saareen. Saaressa majoitumme pieniin ja tunnelmallisiin rantamökkeihin. Klubbvikenissä on hyvät palvelut tarjolla - ravintolasta hyvää ruokaa ja suihku sekä sauna mahdollisuus niin veneilijöille kuin vuoroveneillä tuleville majoittujille.
Klubbvikenin rannat ovat todella laajat ja mahtavat.
  
Klubbvikenillä majoitumme pienissä, mutta siisteissä ja tunnelmallisissa merenranta mökeissä. Suosittelen!





Luulajan vanhassa kaupungissa majoitumme hostellitasoiseen Gästhemiin. Mukavan leppoinen paikka.
 
Kirkkomajoja Luulajan vanhassa kaupungissa. Otimme osaa turisti-infon järjestämälle opastetulle kierrokselle. Opastetun kierroksen avulla pääsi hiukan tarkemmin perille Luulajan historiaan.

Mukavaa tunnelmaa.

torstaina, huhtikuuta 18, 2013

Mikä puu - mikä tunnelma?

Tunturissa hiihtäessä voi ajatella tai olla ajattalematta monenlaisia asioita. Maisemat voivat puhutella hiljaisuudellaan, äärettömyydellään ja kauneudellaan kulkijaa. Minkälaiseen puuhun sinä menet? :)
Oletko tunturin ylväs puu, joka kantaa kaikki talven tuomat taakat - eikä taivu tunturituulen syleilyssä. Kurotatko latvaasi kohti kaukaista taivaan sineä?

Oletko wanha ja wiisa kelo - joka olemassa olollasi pysäytät kulkijan. Muistutat menneistä ajoista  - ja olet vuodesta toiseen tukevasti samoilla sijoilla? Ohi kulkijat vaihtuvat - mutta sinä pysyt paikallasi. Uskollisesti.

Oletko sinä se veikeä koivu? Joka tupsahti siihen, vaikka ei sen ehkä oikein siihen pitänytkään tupsahtaa? Olet täysin omalla paikallasi - vaikka muut saattavat ajatella, että mistähän tuokin tuohon tupsahti? Selviät elämässäsi kaikista kolhuista - vaikka ne ehkä rungossasi näkyvät? Pienet kaaret muistuttavat elämän monimuotoisuudesta?

Oletko yksi niistä - joka pakkasaamuna kietoo oksilleen nipun kuurankukkia? Laittaa ne kimaltelemaan aamuauringossa ja olet herkyydelläsi juuri siinä missä sinä olet. Et enempää etkä vähempää. Suurta taakkaa et jaksaisi kantaa, mutta toisaalta sinun ei tarvikkaan. Selviät säässä kuin säässä.

Tuntuuko, että talven taakka on totisesti liika suuri. Joudut taipumaan kuorman alla. Onneksi talven taakka voi olla myös turva. Oikein kovasti kuin joutuu kumartamaan, niin saa levätä lopputalven lumikinosten tukemana. Oletko huomannut ympärillä näitä tunturikoivuja? Heillä on seuranaan usein paljon ystäviä.

Oletko se yksinäinen tunturikoivu - joka sumun ja myrskyn keskellä selviää itsekseen. Et sen kummemmin taivu suurtenkaan luonnonvoimien edessä - vaan talvesta toiseen ja vuodesta toiseen selviät. Sinut on luotu yksinäiselle paikalle - mutta siihen olet tyytyväinen. Sinulla on seuranasi tunturin laajat näköalat ja avara taivas.


Kuvia ja tunnelmia Saariselältä

Saariselän latuverkosto on todella mahtava. Latuverkostoon voi tutustua  etukäteen.  Hiihdimme joka päivä - leppoista retkihiihdätään. Meillä oli eväät mukana - ja pidimme sopivia taukoja päivätuvilla ja tunturikahviloissa. Munkkikahvit maistuivat erittäin hyvälle sopivien maisemien ja sopivan hiihtolenkin varrella.

Maisemat olivat todella mahtavat. 
 Lensimme Finnairin lennoilla Ivaloon. Ivalosta oli helppo bussiyhteys Saariselälle - ja bussi olisi mennyt myös Kiilopäälle. Majoitumme Holiday Clubin lomaosakkeessa - todella siisti ja asiallinen lomaosake. Ihan Saariselän "keskustan" tuntumassa eli kylpylän takamaastossa. Ladut lähti oikeasti ihan mökin vierestä. Olen joskus haaveillut, että pääsisin sellaiselle mökille. Nyt sain siis haaveeni toteutettua. Kävimme viimeisenä päivänä Saariselän kylpylässä. Kylpylä ei mitenkään suuremmin säväyttänyt, mutta oli kiva piristys viimeiseen päivään. Kylpylähotellin yhteydessä oli ravintola - josta sai todella hyvää ruokaa!
Latureitit ovat hyvin merkitty. Suosittelen, että otat kuitenkin mukaan kartan. Juomista ja evästä tunturissa pitää olla aina riittävästi mukana. Meillä sattui hyvä tuuri - sillä viikolla 8 voisi olla todella kylmiäkin ilmoja. Tänä vuonna pakkasta oli enimmillään yhtenä aamuna 15 astetta. Muuten viiden ja kymmenen asteen välillä eli juuri sopiva hiihtokeli.

Rumukurun kämppä ei ole rumimmassa kurussa. Todella kaunista - ja uskomattoman hieno palvelu tämä päivätupa ja autiotupa verkosto. Toivottavasti ihmiset noudattavat tupien sääntöjä.

Ja näinhän minä poronkin siellä!


lauantaina, helmikuuta 16, 2013

Saariselälle - aamulla Finnairin siivillä

Huomenna olisi sitten varhainen herätys. Tarkoitus olisi juoda päiväkahvit Saariselällä - ja asettua viikoksi sinne. Mukava mennä - sääennusteen mukaan hiihtäminenkin pitäisi olla mahdollista. Toivottavasti keskiviikkona alkanut flunssa alkaa hellittämään. Finnairilta on tullut useampi muistutus siitä, että hiihtolomaviikon vuoksi Helsinki-Vantaalla voi olla ruuhkaa. Minulla on vielä pakkaukset tekemättä - joten alan laittamaan lämpökerrastoja ja uimahousut laukkuun. Kone lähtee 07:30.

Barcelonassa - Antonio Gaudin jalan jäljillä

Sagrada Familia on Antonio Gaudin suunnittelema.
Rakennustyöt jatkuvat....
Pidennetty viikonloppumatka meni kaikkinensa hyvin. Voisin suositella reittilentoja Lufthansalla Munchenin kautta Barcelonaan. Perjantai-iltana lähdimme kello 19:15 Helsinki-Vantaalta ja olimme Barcelonassa hotellilla kello 01:00 paikallista aikaa. Munchenissa poistuimme koneesta - mutta onneksemme jatkoimme samalla koneella eteenpäin. Oli mukava matkustaa lennolla, jossa tarjoilu ja palvelu pelasi. Munchenin kentän kahviautomaatit olivat halpalentoreittien rinnalla suorastaan luksusta.

Ohessa muutamia kuvia matkalta.
Onnellinen mies (Paasilinnalta) matkasi Helsingistä Barcelonaan.
Mukavaa matkalukemista - joululoman reissulla jäi lukematta, nyt luin lentomatkalla.
Näkymä Hotelli Rondan parvekkeelta.
Hotellin sijainti oli hyvä - mutta varmasti hyvällä sijainnilla löytyy parempiakin hotelleja Barcelonasta.
Barcelona tarjoaa jokaiselle jotakin. Hiekkarannot ja surffareiden aallot ovat ihan kaupungin tuntumassa.
Oli pakko napata pyörästä kuva. Electra merkkinen - voisin haluta itselleni. 
Zarzassa sain hyvää palvelua...
...parturissa käynti todisti, että vaikka joskus ei olekaan yhteistä kieltä, niin silti voi ymmärtää kanssa ihmistä oikein hyvin. Sain sitä mitä tilasin - ja olin tyytyväinen. Suosittelen sinullekin - jalkoja voi kivasti lepuutella vaikkapa sitten parturin tuolissa.
La Rambla - tämä siitä kohtaa, jossa oli näitä kukkia tarjolla. La Ramblalla oli "teemoja" - taitelijoista lintuihin.
Antonio Gaudin yksi pääluomus - Sagrada Familia. Kirkko on edelleen kesken - ja oli huvittava huomata, miten eri vuosikymmenillä painetuissa oppaissa arvioitu valmistusvuosi siirtyi ja siirtyi. Nyt se on ilmeisesti 2026. Lauantaina jonot olivat niin pitkät, että ajattelimme mennä maanantaiaamuna.
Vaimoni vieraili Casa Milassa. Antoni Gaudin suunnittelemassa luomuksessa.  Minä jäin katuja ja kauppoja kiertelemään.
Jos olisin kohdannut tämän hylätyn nukkekodin myöhemmin iltapäivällä, niin olisin ehkä roudannut sen mukanani hotellille. Nyt se jäi odottamaan parempaa kotia - toivottavasti nukkekoti sai uuden kodin.
Barcelonan satama.
Gaudin suunnittelema Casa Batllo iltavalaistuksessa.

Barcelonassa - Güellin puistossa

Ajattelimme, että tavallisena helmikuisena maanantaiaamuna Sagradi Familiaan ei olisi jonoja. Olimme väärässä. Emme menneet siis kirkkoa ihastelemaan sisätiloihin vaan jätimme sen valtavuuden mielikuvituksen varaan. Suosittelen, että varaat liput etukäteen netistä - ja menet ohituskaistaa sisälle.
Työt Sagrada Familiassa jatkuvat. Varmasti mielenkiintoinen työpaikka rakennusalalla.
Suuntasimme kulkumme Güellin puistoon (Park Güell). Sieltä oli hyvät näkymät Barcelonan kattojen yli. Antonio Gaudi on luonut valtaisia mosaiikkiteoksia ja maisemaan sulautuvia holvikaaria.
Barcelonan kattoja - Güellin puistosta katsottuna.
Park Güellissa - voit ihailla Gaudin suunnittelemaan mosaiikkia.
En voinut olla miettimättä - miten hirmupaljon työtä nämä mosaiikkiteokset ovat vaatineet. Nykypäivän rakentamisessa ei valitettavasti ole "aikaa" tällaisiin yksityiskohtiin.
Kukkiva rahapuu - en ole omaa rahapuutani saanut kukkimaan.
Katedraalin sisäpiha iltavalaistuksessa.









perjantaina, helmikuuta 15, 2013

Barcelonasta luostariin - Montserrat

Montserratin maisemat ovat upeat.
Sunnuntaipäivänä teimme päivämatkan Monserratin luostariin. Matkustimme paikallisjunalla ja kaapelihissillä ylös vuorille. Sain työkaveriltani vinkin paikan hienoista maisemista ja luostarin poikakuoron laulannasta. Molemmat olivat hienoja. Oppaissa oli monenlaisia tietoja poikakuoron esiintymisajoista. Me nappasimme aamun varhaisimman junan ja olimme hyvissä ajoin paikalla. Onneksi - nimittäin poikakuoro esiintyi kello 11 jumalanpalveluksessa ja sen jälkeen kello 12 virallisessa osuudessa oli vain pari laulua. Joten jos sunnuntaina menee ja haluaa poikakuoroa kuunnella, niin kannattanee mennä istumaan jo jumalanpalvelukseen.

Teimme pienen kävelyretken luostarilta ylöspäin. Kävelyreitit oli hyvin merkitty. Korkein kohta olisi ollut n. 1200 metrissä. Me kävimme noin 1000 metrissä ja samalta paikalta pystyimme ihastelemaan Pyreneiden lumihuippuisia vuoria ja Välimeren kimallusta. Suosittelen, että jalkautuu maastoon.

Poikakuoro lauloi Montserratin katedraalissa. Alttarilla pilkottava "Musta Madonna" on tunnettu.
Luostarin pihassa olisi myös hotelli. Alueella on myös kahvila. Ruoka-ajat Espanjassa  kannattaa ottaa oikeasti huomioon. Ne eivät noudattele suomalaisen vatsalaukkua.
Maisemat luostarin yläpuolella kulkevilla poluilla oli upeita.
Polku oli helppo kulkuista ja hyvin merkitty. Aikaa ja juomista kannattaa varata tarpeeksi.