Entä jos...

Olen katsonut tavarani läpi ehkä viisi, tai viisitoista kertaa. Olen myös selannut vaippalaukut ja pilttikassit läpi. Ja vaimon laukut – ja turvaistuimen pohjalliset. Sata prosenttista varmuutta taskuvarkaudesta ei ole, niin jatkuvasti on mielessä entä jos rahapussi putkahtaakin jostain esiin. Kyseessä ei ole siis varsinainen rahapussi vaan sellainen korttikotelo, jossa olen siis pitänyt rahojani myös. Ne vähäiset shillingit, jotka minulla on nyt mukana kulkevat tiiviisti rahavyössä. Olen aikaisemmin suhtautunut paljon skeptisemmin kaikenlaisiin rahavöihin ja passipusseihin. Nyt asenteeni on muuttunut. Inhottavan kallis hinta vain näköjään piti maksaa tästä suhtautumisesta.

Kun kävelen aamulenkillä, niin katson kukkapenkkiä ja huomaan ajattelevani, että entä jos ottaja on tyhjentänyt rahat kotelosta ja heittänyt kortit siihen kukkapenkkiin. Tai salaa kurkkaan uima-altaan vieressä olevaan roskikseen, entä jos hän heitti sen sinne. Tai entä jos lenkkipolulla onkin tienlaidassa – nyhjöttää siinä hiekkakasassa tomuisena ja pölyisenä – ehkä ajokortti hiukan rikkoutuneena kun paikallinen taksi on ajanut korttikotelon päältä… entä jos se onkin siinä lähibussipysäkin vieressä olevassa suihkulähteessä. Tai onko tuo afrikkalaisen näköinen hotellivieras ostanut uudet vaatteet, vältteleekö tumma siivooja katsettani. Tarkkaa mielikuvaa ei oven avaajasta ole ja hotellinvartijat eivät ilmeisesti aikoneet katsoa turvakameroita tai sitten niitä ei ollut. Minun näkökulmasta olisi varsin yksinkertaista katsoa kamerat ja katsoa kuka kulki edelläni tuonne käytävään – ja tarvittaessa tsekata tilanne. Sehän ei tietenkään mitään varmuutta tuo – mutta pois sulkisi kenties jotain.

Lupaan kuitenkin ryhdistäytyä lomatunnelmaan – ja siihen olen jo päässytkin. Mutta kyllä tuollainen harmittaa yllättävän paljon.