Miten kasvatan lastani - kulttuurit kohtaavat

Tänään kun tulimme illan suussa kaupungilta hotellille, niin sataman läheisyydessä kuulin pienen lapsen itkevän. Noin pari vuotias pikkuinen oli saanut uhmakohtauksen – ja jokin asia ei ollut mennyt niin kuin pikkuinen olisi tai ei olisi sen halunnut menevän. Uhmakohtauksessa ei sinänsä mitään kummallista, mutta siinä miten noin ikäiseni venäläinen isä suhtautui asiaan. Siinä rantabulevardin penkillä hän piti lasta sylissä mahallaan ja läymäytteli eli piiskasi avokämmenellä lastaan. Pikkulapsella oli onneksi vaippa ja vaatteet päällä, joten ehkä ei mitään vakavampaa tapahtunut. MUTTA olin ihan järkyttynyt. Lapsen äiti tuli paikalle, joten tilanne laukesi siihen – onneksi. Minun oma pikkumatkalaiseni oli minulla rintarepussa – joten jouduin seuraamaan tilannetta etäämmältä. Jäi paljon mietittävää ja pohdittavaa itselleni ja vaimolleni tuosta tilanteesta. Miten itse toimimme jos ja kun lapsemme joskus saa uhmakohtauksia? Lapsen ruumiillinen kurittaminen tuntuu jotenkin todella vieraalta ja kaukaiselta. Toivottavasti lähelläni riittää ihmisiä jotka uskaltavat sanoa minulle jos jostain syystä näyttää siltä että en pystyisi suhteuttamaan omia voimia ja järkeä uhmaikäisen lapsen uhmaan. Jotenkin tuntuu, että eikö sanat kuitenkin riittäisi. Lapsi on niin pieni ja viaton – vaikka kuinka hän uhmaisi. Voi että kun osaisi itse taata omalle lapselle turvallisen kasvuympäristön. Sellaisen jossa on rakkaudella asetettu rajat. Ja sitä toki toivon kaikille maailman lapsille!